Retki-Rogaining 2008 kisattiin Seitsemisten kansallispuiston alueella ja sen ympäristössä 16.-17.8. 24 tunnin sarjassa sai hyväksytyn tuloksen 51 joukkuetta. Voittajaksi tuli venäläinen Antilopa Gnu 3300 pisteellä. Cokers, eli Jussi Lahdenniemi ja minä, tuli 29:nneksi 1640 pisteellä.

Alkuperäisen suunnitelmamme 8–9 tunnin ensimmäinen lenkki venähti yli 12 tunnin mittaiseksi, vaikka lopusta raakkasimme huoletta rasteja pois ja kävelimme pitkän asfalttisiirtymän kilpailukeskukseen huoltotelttaamme nukkumaan. Kuuden tunnin levon ja ruokailun jälkeen lähdimme lyhyelle lisälenkille ja saimme yli 400 pistettä lisää. Maaliin tulimme reilusti etuajassa, yli 46 minuuttia olisi vielä ollut aikaa. Tässä vaiheessa olin kuitenkin jo henkisesti valmis, vaikka Jussi koittikin vielä puhua kiertämään yhden rastin kautta.

Säätila oli 12 °C ja sadetta noin aikavälillä 15–5.

Varustus oli ensimmäisellä lenkillä ohuet suunnistustrikoot, pitkähihainen paita ja Haglöfsin Paclite-takki. Sateen yllyttyä laitoin jalkaan myös Paclite-housut. Kenkinä oli Meindlin XC-lenkkarit ja sukkina Falken retkeilysukat. Jalat säilyivät kuivina alusta ehkä neljän tunnin ajan, sen jälkeen jalat olivat koko ajan märät. Jalkaongelmia ei tästä kuitenkaan aiheutunut. Lopussa vauhdin hiivuttua alkoi hieman viluttaa, mutta tilanne ei ollut mitenkään paha.

Toisella lenkillä laitoin väliin sekä fleecepaidan että -housut. Märät trikoot jätin kuitenkin pois. Housut olivat tietysti liioittelua, mutta täyspitkillä päällyshousujen vetoketjuilla sain säädettyä lämpötilaa. Kenkinä oli nyt Columbia Titanium Torrent -sandaalit ja sukkina Sealskinzit. Jalkineratkaisu oli huomattavasti parempi kuin ensimmäisellä lenkillä, sillä jalat säilyivät täysin kuivana melkoisista mutalammikoista huolimatta.

Etenemistapa oli enemmän tai vähemmän reipas kävely. Jalkateräni olivat ensimmäisen lenkin lopuilla aivan tulessa kovilla alustoilla, ja lisäksi olin varmaankin venäyttänyt oikealta puolelta räätälinlihaksen jossain vaiheessa, koska pehmeillä alustoilla jalan eteen vieminen sattui vielä enemmän kuin jalat kovilla. Jalkaterät palautuivat yön levon aikana yllättävän paljon, mutta pehmeiden alustojen hankaluus jatkui toisella lenkillä.

Valaisimena oli Petzlin Tikka XP, joka näyttää tiellä mainiosti, mutta umpimetsässä on onneton tuikku. Yksi rasti jäikin osittain löytämättä sen takia ettei metsässä juuri ollut näkyvyyttä.